Työskentelen paljon musiikin parissa. Musiikin tekemisessä tuotan ääntä kropallani, kitaroilla, bassoilla, pianolla, rummuilla, Powerbookilla jne. Kaikkein omin ääneni tulee kuitenkin tämän kitaran kautta. Kitara on Paul Reed Smith Standard vuosimallia 1989. Maksoin aikanaan soittimesta kuusi tuhatta markkaa, mikä tuolloin tarkoitti koko kesän ja menneen kevään iltatöiden palkkaa. Soitin on jo ajat sitten maksanut itsensä takaisin.
Eniten minua viehättää PRS:n soitettavuus. Olen juuri saanut soittimen huollosta. Nauhat ja satula on uusittu ja soitettavuus on paras kuin koskaan. Kitaraan on tehty vuosien varrella pieniä muutoksia: mikkejä on vahattu, tone-kontrollia lisätty, tallapaloja vaihdeltu jne. Kitara on käynyt aina Venäjän Kazanissa saakka.
Vuonna 1993 olin Larry Benson Ensemblen kanssa keikalla Ilokiven yläkerrassa Jyväskylässä. Viritettyäni kitaran, laitoin sen hetkeksi rumpukorokkeelle. Kuitenkin joku käveli ns. ilmapiuhaan ja kitara lensi lavan taakse parin metrin pudotuksella. Kaula edellä. Ja pomppasi. Ja säilytti vireensä. Sen jälkeen olen huolehtinut että kitara on lavalla aina telineessä.
kesäkuu 15, 2007 kello 23:23 |
Hei Antti,
Hienoja kuvia. Saat tuhannen euron vinkin: Kuvaa Tapiolan bussiterminaali nyt ja uudelleen ensi vuonna. Hämmentävän vähän on ihmiset kirjoitelleet graffittejaan tonne (www.vallankangastus.fi). Kaikista ei ole taiteilijoiksi, edes taiteilijan apuna?
kesäkuu 16, 2007 kello 10:48 |
Kiitos hienosta vinkistä! Eräs teemanihan on tuo muuttuvien paikkojen kuvaaminen lähinnä Espoossa – ja Tapiolan bussiterminaalihan ei ainakaan huonompaan suuntaan voi muuttua…
kesäkuu 28, 2007 kello 17:57 |
Legendaarinen tarina, joka ihmetytti Hyvinkään Sveitsin lukion musiikin opiskelijat…
heinäkuu 11, 2007 kello 09:21 |
Terveisiä vaan Epelle ja muille entisille ja etnisille oppilaille niin Hyvingelle ja Esboohon! Toivottavasti tuli välillä opetettua varsinaisia musajuttujakin…