Kokopykälä alas ja menoksi.

By Antti Sunell

Eilen Led Zeppelin sitten konsertoi Lontoon O2-areenalla. Settilista löytyy mm. täältä.

Sinäputkesta sitten ainakin toistaiseksi löytyy pätkiä konsertista. Ja kyllä tuntuu rokkivaarit ihan iskussa olevan. Kitarat ja bassot on viritetty suosiolla kokosävelaskelta alemmaksi, joten Plant pystyy vetämään vanhat piisit ilman turhaa päkertämistä.

…siis löytyi – ovat jo häipyneet… Ehkä tästä konsertista sitten tulee DVD-julkaisu joskus.

Avainsanat: , ,

3 vastausta to “Kokopykälä alas ja menoksi.”

  1. Petri Sainio sanoo:

    Helsingin Sanomien musiikkikritiikin tasohan on ollut jo pitkään melko masentava – niin masentava, että en tavallisesti edes lue konserttiarvosteluja, mistä seuraa tietysti se, että en oikeasti tiedä maan ykköslehden musiikkikirjoittajain todellisesta tasosta tällä hetkellä juuri mitään, ja jotenkin olen tympiintynyt länsimaisen taidemusiikin varbalisoimisessa käytettävään itseään toistavaan fraseologiaan, eli oikeastaan “hyvä” konserttiarvostelu on mahdoton yhtälö?…- ja tämä koskee sekä taide-, että populaarimusiikin lajeja (taide ja populaari tietysti “nk.”-etuliitteellä ja lainausmerkeillä varustettuna), ja Ilpo Muston kirjoitus Led Zeppelinin paluukonsertista tämän päivän (12/12/2007) Hesarissa ei kuvaa muuta.

    Lukijalle tulee kyllä selväksi, että Lontoon O2-areenalla järjestetyssä konsertissa oli kuulijakunnan joukossa julkimoita alalta jos toiseltakin, ja itse yhtyeen pukeutuminen ja ulkoisen habituksen muuttuminen/-mattomuus vuosien vieriessä selvitettiin melko kunniakkaasti, mutta itse musiikin esittämisestä ei ollut oikeastaan yhtään kommenttia – Ilpo Musto ei ilmeisesti ole kuullun ymmärtämisessä mikään suuri mestari?…- ellei sellaisina pidetä toteamusta Robert Plantista “äänikin oli tallella, joskin korkeihin (tarkoitti varmaan korkeiSIIN) nuotteihin hän ei edes yrittänyt”, tai yhtyeestä “L. Z. kuulostaa siltä, että se ottaa konsertin tosissaan ja aikoo panna parastaan”,tai Jimmy Pagesta “In My Time of Dying venyy viiteentoista minuuttiin Pagen antautuessa täysillä Les Paul -kitaralleen”.

    Tavallaanhan rock-konsertista kirjoittaminen on vieläkin vaikeampaa kuin vaikkapa sinfoniakonsertista horiseminen, sillä miten kuvailla vaikkapa Deep Purplen soittamaa sävelteosta “Smoke On The Water” muutoin kuin toteamalla – siis hyvässä lykyssä – yhtyeen esittäneen kappaleen niin kuin se menee?…

    Klasaripuolella konserttiarviointia helpottaa se, että edelleenkin suurin osa esitettävästä ohjelmistosta on sellaista musiikkia, joka on “piireissä” yleisesti tunnettua ja johon on ehtinyt tarttua joskus hyvinkin pitkältä aikajanalta periytyvä esitystraditio, ja jos ko. esityskäytäntöä joku vähänkin sorkkii, on kyseessä jo maininnan arvoinen uutinen.

  2. Petri Sainio sanoo:

    Melkeinhän tässä jo suostuu hyväksymään videoiden poisvedon ihan talonpoikaisjärkisiinkin syihin vedoten; jos Zeppelinin keikka oli tosiaan kokonaisuudessaan niin hyvä kuin parista pätkästä saattoi kuvitella, on päivänselvää, että DVDhän sieltä on tulossa, ja mikäli samat kappaleet olisi vapaasti kuultavissa ja nähtävissä SinäPutkesta, voisivat levyn myyntiluvut laskea melko roimasti odotettavissa olevista.

    En sano, että “kiva kun ne katosivat SinäPutkesta”, mutta en nyt vastaankaan kapinoi – ainakaan niin pitkään aikaan, kuin katson vähänkin kannattavani länsimaista markkinatalousjärjestelmää…

  3. Matti Sunell sanoo:

    Lailliseen levitykseen televisiouutisten materiaaliksi päästetty minuutin pätkä Black Dogia vaikutti kyllä lupaavalta. Kyllähän näissä yleisön kuvaamissa pätkissä näkyi kameramiehiä ja lavan edessä pyyhältävä robottikamera. Aivan varmasti kuvallinen tallenne on tulossa.

Jätä kommentti