Dalmatialaiskoirat hyökkäsivät lenkkeilijän kimppuun Espoossa

By Antti Sunell

Aamulenkkini keskeytyi tänään ikävästi. Noin puoli kymmeneltä tänään lenkkeillessäni Friisinkalliolla Espoossa hyökkäsi metsästä kaksi dalmatialaiskoiraa kimppuuni. Dalmatialaiskoirat eivät pelkästään haukkuneet, vaan pyrkivät kynsimään. Toinen koirista pääsi puremaan minua alaselkään. Tuska oli hetken ajan todella lamauttava.

Koirien omistaja pysyi metsikön suojassa koko noin puoli minuuttia kestäneen tilanteen ajan. Koiria komentanut naisääni ei saanut koiria kuriin välittömästi. Pureminen tapahtui vaikka espoolainen dalmatialaiskoirien haltija oli jo komentanut koiriaan useampaan kertaan. En tavoittanut enää koirien omistajaa Friisinkalliolta.

En ole maastojuoksua harrastaessani koskaan kompastunut puiden juuriin taikka liukastunut märillä kallioilla. Sen sijaan metsästä yllättäen hyökkäävät koirat ovat sangen usein tuottaneet ikävän yllätyksen etenkin Friisinkallion yleisellä ulkoilualueella. Yleensä koirat eivät kuitenkaan pure, vaan pelkästään haukkumisella ja ja hyökkäysasennolla estävät lenkkeilijän vapaan etenemisen. Joskus koirat pyrkivät hyppimään vasten jolloin rikotaan lenkkeilijän fyysinen koskemattomuus. Useimmiten koirien omistajat poistuvat paikalta ilman minkäänlaisia pahoitteluita tapahtuneesta.

Järjestyslain puitteissa on kyllä mahdollista pitää koiria kytkemättöminä Friisinkallion tapaisilla ulkoilualueilla, mutta koiran haltijan täytyy pitää silti ehdottomasti koirat kontrollissa. Vaikka menisin lenkkeilemään koira-aitaukseen, on omistajan pidettävä huoli ettei koirista aiheudu ulkopuoliselle minkäälaista häiriötä.

Avainsanat: , , ,

6 vastausta to “Dalmatialaiskoirat hyökkäsivät lenkkeilijän kimppuun Espoossa”

  1. Antti Sunell sanoo:

    Aamupäivä menikin Puolarmetsässä lääkäriä odotellessa ja Kilossa valtion viranomaisten kanssa asioidessa…

  2. lepis sanoo:

    Hui! Toivottavasti tokenet pian. Edesvastuutonta touhua koiranpitäjältä.

  3. Petri Sainio sanoo:

    Olen usein joutunut ihmettelemään täällä eteläisemmässäkin Helsingissä liikuskellessani sitä, ovatko koirien omistajat poikkeuksellisen kriminaalia porukkaa, vai ovatko pelkästään välinpitämättömiä ihmisvihaajia; ei ole harvinaista nähdä kaupungin kadu(i)lla vapaana lönkyttelevää koiraa – mitä tehdä? Koiranomistajat – siis ne, jotka katsovat oikeudekseen pitää hurttaansa vapaana keskellä kaupunkiakin – ovat sen verran vastenmielisen ja psykopaattisen oloista porukkaa, että turha niille on mitään sanoa jos haluaa terveenä säilyä.

    Jottei tulisi väärinkäsityksiä, niin on kerrottava, että minä pidän koirista (ja koirat pitävät yleensä minusta), ja vaikka omaa koiraa en omista, on minulla ollut muutamaankin otteeseen kavereiden koiria hoidossa – hauskaa on ollut ja hyvin on mennyt – mutta pointtini onkin se, että TAAJAMA-ALUEELLA KOIRA TULEE PITÄÄ KYTKETTYNÄ. Koiranomistaja joka ei tuota saa kalloonsa taottua, on edesvastuuton kriminaalipaskiainen. On ihmisiä, jotka oikeasti pelkäävät koiria, ja/tai kokevat vastenmielisenä jos mikä tahansa eläin tulee nuuhkimaan ja nuoleskelemaan – siis rikkomaan ihmisen intimiteettisuojaa. Mikä olisikaan reaktio, jos minä menisin nuuhkimaan ja nuolekelemaan kaikkia vastaantulevia naisia!?

    Toki ihminenkin voi olla arvaamaton – kuten taas viimepäivienkin uutisista voi päätellä – mutta lähtökohtaisesti kulttuurimme ei pystyisi toimimaan jos kaikki ihmiset tulisi pitää kytkettyinä talutushihnoihin (kuka silloin taluttaisi = olisi vapaa?…), mutta eläimen arvaamatomuudella ei kenenkään ihmisen tulisi kaupunki-/taajamaolosuhteissa tulla alistetuksi.

    Joskus tuntuu, että osan lappuliisoista voisi siirtää koiraliisan hommiin…

  4. Petri Sainio sanoo:

    Tarkoitin siis “eläimen arvaamattomuudellE”; siis e-kirjain viimeisenä!…

  5. Bernd sanoo:

    Hei Antti, tämä oli kamala! Osta itsepuolusteksi pippuri-sumutinta, se pitä koirat loitolla, koska se kirvlee kovasti kuonossa. Autoi meillekin kerran, kun hullu treeveri hyökäisi meidän Samojedin kimpuun. Mutta, täytyy ottaa aina mukanaan, kotona hyllykössä ei auta.
    Hyvä jatkoa toivoo Bernd ja Pirjo

  6. Antti Sunell sanoo:

    Pippurisumutin voisikin olla järkevä, koska silloin ei tarvitse koskea hyökkäävään koiraan ja siten voi säästyä enemmiltä puremilta. Mutta onko tuollainen sumutin Suomessa sallittu?

Jätä kommentti