Eric Clapton osti vuonna 1970 kuusi Fenderin Stratocasteria. Näistä kolmesta hän kokosi kitaran jota hän pääasiassa soitti aina vuoteen 1985 saakka. Vuonna 2004 Clapton huutokauppasi kitaransa. Tuotot suunnattiin hyväntekeväisyyteen – käsittäkseni päihderiippuvuuksien hoitoon tarkoitetulle työlle. Kalifornialainen Guitar Centre Inc. maksoi Blackie-kitarasta Christien huutokaupassa vaatimattomat $959 500.
Perjantaina 24.11.06 Fender laittaa myyntiin 275 kappaletta Fenderin Custom Shopissa tehtyjä Blackien identtisiä kopioita. Blackie Stratocasterin listahintana on 24 000$ – samalla rahalla saisi yli kymmenen laatustratoa, mutta osa tuosta kahdestakymmenestäneljästä tonnista ohjataankin hyväntekeväisyyteen. Ja varmasti kaupaksi menee alta aikayksikön – huutokauppa taatusti kannatti ostajallekin. Ai että onko törkeä hinta 24 tonnia stratosta? On ja ei. Sopii vaan verrata autoilun kustannuksiin. Ja uskon että Blackie vähintään säilyttää arvonsa indeksillä korotettuna.
Fenderin Blackie-erikoissivusto.
Vuonna 2008 Fender julkaisee toisen brittilegendakitaristin David Gilmourin nimikkostraton.
Antin Itä-Bloggi 
En sinänsä ole sähkökitaroiden erikoisasiantuntija, mutta 24 tuhatta euroa on Stratostakin sikamainen hinta, enkä keksi perusteluiksi kuin Claptonin yliammutun legendamyytin ja Straton mystifioinnin avioliiton.
Samanlaista mielikuvasumutusta tapaa viulukaupassa; onko Stradivariuksestakaan mitään järkeä maksaa esim. 24 miljoonaa euroa?
Parilla tonnilla saa jo todella laadukkaan sähkökitaran, ja lisäksi väitän, että korkeavolyymisessä hevikonsertissa on yhdentekevää se, onko kitaristilla huippustrato, vaiko Kumikan tai Vesterin stratokopio, ja mikäli kitaristi soittaa sikanopeasti, pienenee soittimen merkitys entuudestaankin.
Käsittääkseni 50-luvun Stratoille, Telecastereille ja Les Pauleille on tapahtumassa ”Stradi-ilmiö”, eli hinnat nousevat pilviin. Voisin tosin kuvitella, että mikitkin ovat eläviä olentoja, ja iän myötä niihin tulee jotakin maagista lämpöä – sellaista, mitä ei korkealla teknologiallakaan voida jäljitellä.
Asia erikseen on se, että itse en ikinä ostaisi kitaraa, jossa lukee jonkun tunnetun kitaristin – tai tuntemattomankin – nimi, sillä tuntisin itseni jotenkin pöhköksi sellaisen kanssa; viestittäisinkö sellaisella soittimella ihailevani nimensä luovuttanutta pelimannia, vaiko yrittäväni kopioida kulloinkin kyseessä olevaa taiteilijaa?…
Aikanaanhan taisi markkinoille tulla Van Halen -nimikkokitara, mutta joku soitinvalmistaja taisi ”ostaa” tuotteen pudottaen Edwardin nimen soittimesta pois, ja mielestäni tuo oli fiksu temppu, sillä soitin itsessään vaikutti mielenkiintoiselta, kompaktilta, jämäkältä ja ehkä hieman uudistushenkiseltäkin kitaralta; siis liian hyvältä jäädäkseen vain VH-fanien fetissiksi.
Ko. kitarassa on ehkä havaittavissa sukulaisuutta tähtitieteilijä Brian Mayn soittimen kanssa – niin; eikös Itä-Bloggissakin aikanaan uutisoitu Mayn ansioista maailmankaikkeuden salojen selvittämisen huikeilla ulapoilla!?…
TykkääTykkää
Tähtitieteen tohtori May valmisti kitaransa alusta loppuun isänsä kanssa joskus 60-luvulla, eikä muita sähkökitaroita ennen ja jälkeen ole tarvinnut. Muistaakseni Guild on jossain vaiheessa tehnyt Brian May -mallin.
Tuo Claptonin alkuperäinen Blackiehän kului käyttökelvottomaksi lähinnä nauhan vaihtojen seurauksena. Onkohan nuo 275 replicaa myös valmiiksi huonossa kunnossa? Tehdäänköhän joskus vielä kopioita näistä 275:sta Blackien kopiosta? Saattaapa olla että jotkut kaukoidän kitaratehtailijat kyllä havittelevat noita soittimia, tehdäkseen vastaavia.Tuleeko markkinoille ”väärennöksiä”?
Mutta sijoituksenahan tuo Blackie ostetaan. Tämä tapaus on mielestäni mielenkiintoisempi bisnes-operaationa kuin soitinvalmistuksena. Alkuperäisen Blackien ostanut kitarafirma varmasti oli etukäteen miettinyt koko kopiokonseptin ja määritellyt huutokauppaan maksimisumman kitaralle. Kun tässä tekee nopeita laskelmia, niin olisi se miljoonan dollarin rajakin voinut ylittyä ja silti olisi kauppa kannattanut – ne 275 kopion ostajaahan tuon järjettömän huutokauppahinnan loppupeleissä maksavat.
Stratocaster on suhteellisen simppeli ja standardien mukaan valmistettava tehdastekoinen kitara. Jokainen yli kahden tonnin menevä dollari/euro on maksua jostain muusta kuin laadusta.
TykkääTykkää
Vielä tuli mieleen joitain asioita kitaran markkinoinnista.
Tuolla erikoissivustolla ei esitellä juurikaan minkäänlaista teknistä faktaa puista, mikeistä, metalliosista jne. Ei siis tietoa, jota ammattilaiset haluaisivat, sitä tietoa, jollaista yleensä soittimista noilla Fenderin sivustoilla esiteään.
Sen sijaan on mm. tuo aikalinja 70-luvulta eteenpäin. Mainitaan muutamia Erkin 70-luvun hittejä, laajat kiertueet ja erityisasemassa on levyjen kannet – nimenomaan vinyylien.
Ketkä kuulivat nuo hitit 70-luvulla, ketkä ostivat vinyylit, ketkä kuulivat Claptonin 70-ja 80-lukujen konsertit? Minkä ikäisiä he olivat tuolloin? Minkä ikäisiä he ovat nykyään? Millainen on heidän sosioekonominen asemansa vuonna 2006?
Targettina ovat selvästikin keski-ikäiset miehet, jotka yrittävät ostaa nuoruutensa takaisin 24 000$ hintaan.
TykkääTykkää