Tervetuloa 1960-luvulle! Iivisniemi.

Iivisniemi on pieni lähiö Etelä-Espoossa. Iivisniemi on yhtenäinen ja myös hyvin alkuperäisenä säilynyt esimerkki väljästä 60-luvun lähiösuunnittelusta. Näin yhtenäisiä väljiä 60-lukuisia kerrostaloalueita on vaikea löytää nykyään edes jatkuvasti yhä tiiviimmäksi kasvavasta Itä-Helsingistäkään.

Iivisniemi sijaitsee noin viidentoista kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Alue rakennettiin metsän keskelle noin vuosina 1965-68. Iivisniemi siis oli jo valmis kun Olarissa, Matinkylässä, Soukassa, Kivenlahdessa ja Suvelassa vasta aloitettiin metsien ja peltojen raivaaminen lähiöiden tieltä. Iivisniemen samaanaikaan pohjoisemmassa rakennettiin niin ikään aivan metsän keskelle tyhjään Karakallion ”duunari-Tapiolaa” – ja vieläkin kauemmaksi Helsingin keskustasta Pitkäjärven rannalla sijaitsevaa Lähderantaa.

Aijai kuinka kädenkäänteessä onnistuu Photoshopilla RAW-kuvien vääntäminen tällaisiksi 60-luvun postikorttikuviksi! En edes halua muistella millaista oli jpg-kuvien vääntäminen vanhalla softalla…nyt vaan pitää alkaa säästämään omaa photaria ja miljoonan teran kovalevyjä varten…

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Tervetuloa 1960-luvulle! Iivisniemi.

  1. Mikä ylimmässä ostolakuvassa paljastaa, että kuva ei sittenkään ole 60-luvulta? Ainakin moderni roskis ja kivijalkaan taiteiltu kirjoitus. Tietysti myös pakettiauton malli, jos äkkää auton kuvasta. Pari muutakin seikkaa, mutta sanokoon ne joku muu.

    Tykkää

  2. No tässä loput: 60-luvulla ihmisten ei tarvinnut juosta kaupoissa iltamyöhällä, aamuvarhain ja sunnuntaisin. Tuolloin tässä rakennuksessa oli varmasti toinenkin kauppa ja pankki nyt tyhjännäköisten ikkunoiden takana. Kauppa ei ollut monopolisoitunut kahdelle ketjulle (dipolisoitunut) ja henkilöautoiluun perustuvat ostoshelvetit tuhonneet lähikauppoja.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s