Suunnistamassa Espoon keskuspuistossa

Espoon kaupunki ylläpitää kiintorastistoa keskuspuistossa, Leppävaarassa ja Karhusuolla. Keskuspuiston 22 kiintorastia kerrotaan olevan soveltuvia kaikelle kansalle. Mutta minulle satunnaiselle kansansuunnistajalle muutama rasti oli kyllä aika vaikea. Rasti 18 on kyllä selkeä, mutta melkeinpä vaatii suojavaatteet ettei naarmuta pöpelikössä itseään – jos rastia siis lähestyy loogisesta lähtökohdasta kuntoradalta päin.

Suunnistaminen on aivan erinomainen laji. Liikunta luonnossa on jo sinänsä valtavan energisoivaa ja lystiä touhua, mutta tämän lisäksi suunnistuksessa joutuu todellakin käyttämään päätään: on osattava tulkita karttaa oikein, joutuu arvioimaan mittasuhteita, on valittava strategisesti oikeat reitit jne.

Lisäsin suunnistukseen vielä taiteellisen elementin eli valokuvauksen. Tosin valokuvauksen lisääminen suunnistukseen lisää aikaa, joten valokuvaussuunnistuksen harjoittaminen kilpailumielessä on hankalaa.

Mainokset

Keskuspuisto, Majkärr.

Valokuvaaminen on oikeastaan tärkein juttu minulle näinä aikoina. Se on ihan ”mun oma juttu”, jota teen joka tapauksessa ilman mitään paineita sisältä tai ulkoa. Minulla on lupa kuvata vaikka ikkunakarmia joka päivä neljäkymmentä kuvaa, jos niin haluan. Opin ja kehityn teknisesti siten ja silloin kun minulle sopii jos katson siihen olevan tarvetta .

Luovuus valokuvaamisessa on itse asiassa asioiden havainnointia. Kaikki on jo olemassa – minun työni on tallentaa tietty paikka, valo, väri, tilanne jne. Kuitenkin muokkaan maailmaa etsimällä oikeaa rajausta ja kompositiota. ”Kuinka saan yhdistettyä tuon sammaleen vihreän ja tuon valon siivilöitymisen ja tuon heijastuman?” Ja katso: maailma muuttuu kun etsitään haluttua lopputulosta. Olen ajatuksissani jo luonut täydenkuun kuvat, jotka tulevat tänne vielä tällä viikolla. Tiedän myös että tänne tulee kuvia, joissa yhdistyy lammikoiden jäätyminen, tippuneet lehdet ja kova syksyinen valo.

Tänään on muuten syyspäivän tasaus. Mikäli John Coltrane vielä eläisi, hän täyttäisi tänään 81-vuotta. Päivä vaan lyhenee. Valon määrä vähenee päivä päivältä, mutta toisaalta muuttuu mielenkiintoisemmaksi. Mahdollisuuksia ei haluaisi tuhlata. Voipi tulla vielä iltäpäiväreissu Pohjois-Espooseen, mikäli pilvet taas kaikkoavat.

Lasilaakso, Mankinjoki.

Syksyinen iltavalo on ihmeellinen asia varsinkin puolipilvisellä ja tuulisellä säällä. Valo vaihtuu käytännössä koko ajan. Onnistuneiden heijastusten nappaaminen on sekuntipeliä. Kun kamera käynnistyy, saattaa olla jo liian myöhäistä. Joskus onkin hyvä jäädä odottelemaan hyvää valoa ja toivoa että automatiikka osuu kohdalleen – ja voihan olla että kun vaihtaa maisema-automatiikasta luovalle puolelle, tilanne on jo ohi.

Kompassin on näköjään hyvä kuulua vakivarustukseen. On hyvä opetella arvioimaan minne aurinko milloinkin laskee ja missä kulmassa.

img_0544heijastus.jpgimg_0551taivas.jpgimg_0569mankinjoki.jpgimg_0575bwoilpainting.jpgimg_0579vastavalo.jpgimg_0583dogmakuva.jpgimg_0590mankinjoki.jpg

Lasilaakson luonnonsuojelualue.

Lasilaakson luonnonsuojelualue Espoonlahden pohjukassa kuuluu Espoonlahden Natura 2000 -alueeseen. Mankinjoki on Espoonlahteen laskeva pieni joki. Näemmä voidaan yleisesti sanoa luonnonsuojelualueiden olevan ainakin jossain määrin ns. energiapaikkoja. Haasteena onkin tämän energian tarttuminen kuviin. Jalusta, pitkät valotukset ja suuri aukonnumero (=pieni aukko) on minun keino tällä hetkellä. Täytyykin kuvata säännöllisesti syksyn tuloa lähiseutujen luonnonsuojelualueilla. Syksy on lyhyt ja virkistävä. Sitten alkaakin ns. viides vuodenaika…

img_0296mankinjoki.jpgimg_0303lehto.jpgimg_0335vastavalo.jpgimg_0347kasvillisuus.jpg