Antti Sunell Music Blog

Itä-Bloggi on ollut tauolla jonkin aikaa. Valokuvaamiselle ei ole riittänyt aikaa.

Musiikkibloggaus rakentuu jatkossa uuteen englanninkieliseen Antti Sunell Music Blogiin. Tilaa tämä uusi blogi RSS-syötteenlukijaasi.

Tutustu myös Audacomin Soundcloud-profiiliin.

Itä-bloggi jatkaa omaan tahtiinsa valokuvauksen ja lähiympäristön merkeissä.

Mainokset

Jäätyminen

Youtubessa diashow aamun kuvista. Keskuspuiston suolammet olivat aamulla jäässä. Kuvat videolla käsittelemättömiä. Musiikin tein eilen illalla. Lainassa Korgin Triton LE -niminen laite, joka tuntuu vaativan käyttäjältään daattanoomin amk-tutkintoa (kitaristina olen tottunut simppelimpiin käyttöliittymiin: kovalle tai täysille, säröä tai vielä enemmän säröä…).

Ollut kuntatyönantajalta palkallista lomaa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Tottakai se sitten pitää käyttää mahdollisimman tehokkaasti luovaan työskentelyyn…

Zawinul

Suomalainen media ei ole vielä tällä hetkellä ole kertonut Joe Zawinulin kuolemasta. Zawinul on kuollut Wienissä eilen 75-vuoden ikäisenä. Zawinulin ja Wayne Shorterin perustaman Weather Report-yhtyeen musiikki on tehnyt minuun suuren vaikutuksen jo vuosien ajan ja on se vaan niin nerokasta…

Tässä muutama linkki uutisiin ja blogeihin

SvD DN

NA All About Jazz

Akikoo

Kun Espoo auringon ympäri pyörähti. Näyttely YouTubessa.

Kevättalvella 2006 ollut valokuvanäyttelyni Kun Espoo auringon ympäri pyörähti on nyt katseltavissa videoversiona ja musiikilla varustettuna YouTubessa. Ilman musiikkia ja Ken Burns -efektejä näyttely on edelleen toistaiseksi flickr.com -sivustollani. Kuviahan voi edelleen tilata minulta A4-kokoisena.

Kesäkuun kukkia. Slideshow YouTubessa.

Tein pienen videon muutamasta kesäkuun kukkakuvasta. Musiikkina pätkä kitaraimrovisaatiota jonkun vuoden takaa. En saanut iMoviella videoon tekstejä – lienee turhan vanha versio…

Olkaa hyvät…