Kalasataman koulu ja päiväkoti

OpenHouse Helsinki 2016 -tapahtumassa oli esittelyssä tammikuussa 2016 valmistunut Kalasataman peruskoulu ja päiväkoti. Toteutettu työ pohjautuu vuonna 2010 järjestettyyn kutsukilpailuun, jonka voitti JKMM Arkkitehdit . Päässuunnittelijana on toiminut Juha Mäki-Jyllilä. Koulun sisustussuunnittelijana on toiminut Päivi Mäyrynen JKMM:ltä. Päiväkodin taideteoksen on toteuttanut Heli Hiltunen. Tilaisuuden esittelijänä toimi arkkitehti Edit Bajsz niin ikään JKMM:ltä.

Nyt valmiina on rakennuksen ensimmäinen vaihe. Valmistuessaan kokonaisuudessaan koulu tulee noudattamaan suljetutun korttelin periaatetta, joka on Kalasatamassa käytössä myös asuinkortteleissa. Lopullisessa muodossaan koulu tulee olemaan noin 700 oppilaan yhtenäiskoulu. Nyt kokonaisuudesta on toteutettu noin puolet – yksi ulkoseinä on siis tilapäinen. Tämän hetkisen rakennusvaiheen budjetti on noin 14 miljoonaa euroa.

Koulun suunnittelussa on otettu mallia tanskalaisesta koulusuunnittelusta, jota pidetään maailmalla edelläkävijänä. Rakennus on pyritty tekemään uutta pedagogiikkaa tukevaksi. Opetustiloissa on noudatettu soluperiaatetta, jonka mukaan jopa 75 hengen oppilasryhmät saattavat opiskella samassa huolellisesti akustoidussa tilassa tai sitä ympäröivissä erittäin muunneltavissa opetustiloissa. Perinteistä luokka-ajattelua ei koulussa noudateta.

Rakennuksessa on talotekniikka jätetty näkyviin. Taloudellisten syiden lisäksi tähän on vaikuttanut pedagoginen ajattelu: talon toiminnat ovat selkeästi näkyvissä.

Roihuvuoren ala-asteen peruskorjaus

OpenhouseHelsinki 2016 -tapahtumassa syyskuussa 2016 esiteltiin yleisölle Aarno Ruusuvuoren suunnittelema vuonna 1967 valmistunut Roihuvuoren ala-aste (alunperin kansakoulu?). Rakennuksen peruskorjaus valmistui kesällä 2016. Peruskorjauksen pää-ja arkkitehtisuunnittelun on toteuttanut Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy, josta rakennusta oli esittelemässä arkkitehti Timo Jeskanen.

Suorakaiteen muotoinen rakennus sijoittuu muuta maastoa korkeammalle kalliolle Roihuvuoren kaupunginosan ytimeen. Näkymät rakennuksesta ovat hyvin luonnonläheiset. Rakennus edustaa 1960-luvun teollisen aikakauden pelkistettyä betonimodernismia. Suunnittelussa arvostettiin tuolloin rationaalisuutta ja modulaarisuutta, sekä hyödynnettiin betonin monipuolisista käyttömahdollisuuksia. Vaikka betonin käyttöä on ehkä pidetty itseisarvona, on Ruusuvuori kuitenkin luonut ihmisen mittaakaavaan istuvaa, ihmistä ja luontoa lähellä olevaa arkkitehtuuria. Ruusuvuoren arkkitehtuuria täydentää Anita Lucanderin suunnittelema taide ja värimaailma. Lucanderin koulun keskusaulaan suunnittelema tekstiilitaideteos on tätä kirjoitettaessa restauroitavana.

Kouluun on tehty täydellinen peruskorjaus. Julkisivut on uusittu, ulkorakenteita korjattu, sekä lisätty talotekniikkaa vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Koska kattorakenteet pitkine jänneväleineen on olennainen osa Ruusuvuoren arkkitehtuuria, on kaapelointeja kaivettu lattiaan lasketun sisäkaton sijaan. Nykyaikaisen talotekniikan huomioinnin lisäksi rakennuksessa on pyritty huomioimaan nykyajan pedagogiikan vaatimukset.

Koulun ytimessä on molempien kerrosten korkuiset ruokasali ja liikunta/juhlasali, joiden ympärille muut tilat sijoittuvat. Kattoikkunat ja sisäseinien lasitukset yhdistettynä pitkiin kantavien rakenteiden jänneväleihin tuovat rakennukseen valoa ja avaruutta.

Tätä on odotettu yli kaksi vuotta: meri jälleen jäässä

Eilen ehdin pitkästä aikaa rantaraitille kävelylle ja ilokseni huomasin että meri on jäätynyt kestäväksi. Niinpä kävelin jäitä pitkin Nuottalahdesta Matinkylään. Kansaa oli liikkeellä sadoittain.

Tänään valitsin liikkumisvälineeksi luistelusukset. Hiihtelin Matinkylän edustalta Miessaaren kulmalle. Miessaarta en lähtenyt lumen puutteen takia kiertämään – ehkä iltapäivällä luistimilla teen sen. Lunta on siis vähän – retkiluistimet olisi ehkä paras vaihtoehto.

Näyttää siltä että tämä viikko pysyy pakkasen puolella ja öisin on reilujakin pakkasia,  joten ainakin hiihtolomaviikolla pääsee merelle. Jatkostahan ei voi olla koskaan varma – voihan sitä tulla kahta vuotta pidempikin väli meren jäätymisessä.

img_8024miessaari

Julkaistu alunperin 16.2.2009.

Meren arvaamattomuus. Intuitio puhuu.

Tänään on Espoon edustalla merellä tapahtunut traaginen onnettomuus. Kävin merellä eilen iltapäivällä. Hiihtelin Nuottalahdesta kolmisen kilometriä etelään.

Tänään oli ajoittain mystinen pilviharson läpi paistava valo joka toi mieleeni parin vuoden takaiset kuvat Gåsgrundetista. Kuvat löytyy tästä Googlen kartalta. Ajattelin lähteä ottamaan kuvat uusiksi. Olin jo ulkovälinevarastossa hakemassa suksipussia, kun jostain syystä päätin lähteä kuvaamaan Espoonkartanon koskea – josta ei tullut julkaisemisen arvoista materiaalia.

img_8047meri180209img_8053meri180209

 

Julkaistu alunperin 19.2.2009.

 

 

Rantaraitilla Matinkylästä Nuottalahteen. Friisinkallio.

Hyvää uutta vuotta vaan kaikille Itä-Bloggin lukijoille. Valitettavasti wordpress.comin ”uudistusten” ja ”parannusten” vuoksi kuvia ei edelleenkään saa näkyämään isoina, eli 900×600 -kokoisina.

Kuvat edelleen vakioaiheita. Lämmittelen tässä tutuilla jutuilla. Toisaalta jos Malcolm Young on tienannut miljardin kuudella soinnulla, voin kai minäkin ottaa kuvia samoista paikoista.

Pakkanen ei ollut niin pureva kuin aluksi ajattelin. Vain Nuottalahti oli osittain jäässä. Esbogårdin koskelle menen vasta viikonloppuna muutaman pakkaspäivän jäleen. Toisaalta olisi hauska idea seurata kosken jäätymistä päivittäin kun kerran noita pakkasia tässä vielä muutaman päivän ajan piisaa.

Mutta Photoshoppia kaipaan – tuon ekan kuvan etualalla olevan hiekan näkyväksi saaminen photarilla ei olisi temppu eikä mikään…

img_7866mattbyimg_7874nuottalahtiimg_7881friisinkallio

Julkaistu alunperin 1.1.2009.

Puolarmaari

Aamukävelyltä pari grafiikanlehteä. Ei ole enää kymmentä astetta pakkasta – ehkä siis jäälle iltapäiväksi…

img_8039puolarmaari180209img_8033puolarmaari180209

Pyrin aktivoitumaan ja säännöllistymään valokuvauksessa. Tavoitteeksi näyttely kevääksi 2010 – ehkä julkisesti asetettu tavoite toimii…

Julkaistu alunperin 18.2.2009.