Gruvsta

Kaivoksela on Länsi-Vantaalla sijaitseva pienehkö lähinnä 1960-luvulla rakennettu alue. Alueen on rakentanut Rakennusliike Puolimatka. Asemakaava ja talojen suunnittelu on pitkälti arkkitehti Aarne Ehojoen käsialaa.

Myyrmäen ja Hämeenlinnanväylän välissä sijaitseva Kaivoksela koostuu muutamista pistetaloista ja jopa satoja metrejä pitkistä maastossa kaartelevista lamellitaloista. Nauhaikkunat ovat alueen dominoiva piirre. Pitkät lamellitalot sulautuvat nykyään pehmeästi ympäröivään puustoon. (kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi)

IMG_0114 GruvstaLamelli

IMG_0097GruvstaLamelli

Siinä missä lamellitalojen parvekkeet ovat sisäänvedettyjä, on pistetaloissa ulkonevat parkekkeet.

IMG_0106pistetalo

Kaivokselan talojen rappukäytävien sisäänkäyntejä on esitelty useissa julkaisuissa. Valitettavasti monissa taloissa on kuitenkin alkuperäiset ovet ja kahvat korvattu uudemmilla. Etenkin Kaivokselan pohjoispuolen taloihin on tehty tyylittömiä modernisointeja. Tässä esimerkki alkuperäisestä ovesta ja kahvasta.

IMG_0109

Vanhan ostoskeskuksen läheisyydessä sijaitsevan uudiskohteen sisäänkäynnissä on mukana alueelle ominaista 1960-lukuista tyyliä.

IMG_0111

Vanha ostoskeskus edustaa tyylikästä 60-lukua, mutta alennustilassa: tyhjää tilaa ja kaljakuppiloita löytyy…

IMG_0113

Muuttaisinko?

Plussaa:

+ onnistunut asemakaava

+ ei rumia parkkikenttiä

+ tyylikkäät talot

+ hyvät palvelut

+ monissa yhtiöissä suuret remontit tehty – joskin kylppäreitä jätetty putkiremonteissa uusimatta

+ sangen kohtuuhintainen alue pääkaupunkiseudun mittakaavassa

+ market-kokoinen lähikauppa

En varsinaisesti löytänyt heti huonoja puolia Kaivokselasta, mutta seuraavat asiat ovat hieman vielä mysteereitä:

– julkiset kulkuyhteydet

– melu: lentomelu + moottoritie

– onko ns. poliisi-tv-alue?

Mainokset

Tervetuloa 1960-luvulle! Iivisniemi.

Iivisniemi on pieni lähiö Etelä-Espoossa. Iivisniemi on yhtenäinen ja myös hyvin alkuperäisenä säilynyt esimerkki väljästä 60-luvun lähiösuunnittelusta. Näin yhtenäisiä väljiä 60-lukuisia kerrostaloalueita on vaikea löytää nykyään edes jatkuvasti yhä tiiviimmäksi kasvavasta Itä-Helsingistäkään.

Iivisniemi sijaitsee noin viidentoista kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Alue rakennettiin metsän keskelle noin vuosina 1965-68. Iivisniemi siis oli jo valmis kun Olarissa, Matinkylässä, Soukassa, Kivenlahdessa ja Suvelassa vasta aloitettiin metsien ja peltojen raivaaminen lähiöiden tieltä. Iivisniemen samaanaikaan pohjoisemmassa rakennettiin niin ikään aivan metsän keskelle tyhjään Karakallion ”duunari-Tapiolaa” – ja vieläkin kauemmaksi Helsingin keskustasta Pitkäjärven rannalla sijaitsevaa Lähderantaa.

Aijai kuinka kädenkäänteessä onnistuu Photoshopilla RAW-kuvien vääntäminen tällaisiksi 60-luvun postikorttikuviksi! En edes halua muistella millaista oli jpg-kuvien vääntäminen vanhalla softalla…nyt vaan pitää alkaa säästämään omaa photaria ja miljoonan teran kovalevyjä varten…