Hiihtoretkillä meren jäällä Espoon saaristossa

Matinkylän ja Haukilahden edustalla meri on kuulemma ollut jo joulupäivänä kantavaa aina Miessaareen saakka. Parhaimmillaan hiihtoretken on voinut ulottaa jopa Rysäkarin eteläpuolelle. Tämän sain kuulla enemmän merellä ulkoilleilta kanssahiihtäjiltä. Enää ei ole niin etelään asiaa. Tiistaina käväisin Gåsgrundetissa (ja tietysti kamera jäi autoon). Tänään Hesari kertoi jäiden pettämisestä Suvisaaristossa, joten ehkei enää sinnekään kannata yrittää…

Kuvat on otettu sunnuntaina 7.3 ja torstaina 11.3.2010.

Kilpajuoksua valon kanssa

Sattuipa tänään että aurinko paisteli sopivasti ja olipa yllättäen vielä vapaasti käytettävää aikaakin. Pakkohan se on lähteä kuvaamaan. Pieni pakkanen on jonkin verran jäädyttänyt Nuottalahtea. Huomenna kai alkaa harmaammat kelit…

img_2359nuottalahti.jpgimg_2366nuottalahti.jpgimg_2383nuottalahti.jpgimg_2393kaislat.jpg