Opinmäen koulu

OpenHouse Helsinki 2016 -tapahtuma ulottui myös Espoon puolelle. Kolmanneksi koulukohteeksi valikoitui Opinmäen koulu.

Opinmäen koulu sijaitsee suhteellisen uudella asuinalueella Espoon Suurpellossa. Suurpellon alue on alunperin kaavoitettu sekä asumiseen ja toimistorakentamiseen, mutta muutettaneen pelkästään asuinalueeksi. Vuonna 2015 valmistunut koulu perustuu arkkitehtien Esa Ruskeepään ja Thomas Miayauchin ehdotukseen, joka voitti arkkitehtuurikilpailun vuonna 2012. Koulu on Arkkitehtitoimisto Esa Ruskeepää Oy:n ensimmäinen toteutettu työ.

Rakennusta käyttää päivittäin noin 1200 ihmistä ja peruskoulutoimintojen lisäksi sinne on sijoitettu päiväkoti. Talossa sijaitsee myös kirjasto. Suunnittelussa on huomioitu tilojen käytettävyys alueen asukkaiden erilaisiin tarpeisiin myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Koulun suunnittelussa on huomioitu modernia tutkivan oppimisen mallia, joka edellyttää muuntuvia tiloja. Avoimissa opetustiloissa ei välttämättä ole kiinteitä seiniä, koska modernissa koulussa oppimisryhmien koko voi vaihdella suuresti. Koulun tilat on suunniteltu hyvin joustaviksi. Ideana on ollut luoda avoin ja oppimaan rohkaiseva ympäristö. Samoin kuin Kalasataman koulussa, on Opinmäessä talotekniikka esillä välikattoon piilottamisen sijaan.

Kalasataman koulu ja päiväkoti

OpenHouse Helsinki 2016 -tapahtumassa oli esittelyssä tammikuussa 2016 valmistunut Kalasataman peruskoulu ja päiväkoti. Toteutettu työ pohjautuu vuonna 2010 järjestettyyn kutsukilpailuun, jonka voitti JKMM Arkkitehdit . Päässuunnittelijana on toiminut Juha Mäki-Jyllilä. Koulun sisustussuunnittelijana on toiminut Päivi Mäyrynen JKMM:ltä. Päiväkodin taideteoksen on toteuttanut Heli Hiltunen. Tilaisuuden esittelijänä toimi arkkitehti Edit Bajsz niin ikään JKMM:ltä.

Nyt valmiina on rakennuksen ensimmäinen vaihe. Valmistuessaan kokonaisuudessaan koulu tulee noudattamaan suljetutun korttelin periaatetta, joka on Kalasatamassa käytössä myös asuinkortteleissa. Lopullisessa muodossaan koulu tulee olemaan noin 700 oppilaan yhtenäiskoulu. Nyt kokonaisuudesta on toteutettu noin puolet – yksi ulkoseinä on siis tilapäinen. Tämän hetkisen rakennusvaiheen budjetti on noin 14 miljoonaa euroa.

Koulun suunnittelussa on otettu mallia tanskalaisesta koulusuunnittelusta, jota pidetään maailmalla edelläkävijänä. Rakennus on pyritty tekemään uutta pedagogiikkaa tukevaksi. Opetustiloissa on noudatettu soluperiaatetta, jonka mukaan jopa 75 hengen oppilasryhmät saattavat opiskella samassa huolellisesti akustoidussa tilassa tai sitä ympäröivissä erittäin muunneltavissa opetustiloissa. Perinteistä luokka-ajattelua ei koulussa noudateta.

Rakennuksessa on talotekniikka jätetty näkyviin. Taloudellisten syiden lisäksi tähän on vaikuttanut pedagoginen ajattelu: talon toiminnat ovat selkeästi näkyvissä.

Roihuvuoren ala-asteen peruskorjaus

OpenhouseHelsinki 2016 -tapahtumassa syyskuussa 2016 esiteltiin yleisölle Aarno Ruusuvuoren suunnittelema vuonna 1967 valmistunut Roihuvuoren ala-aste (alunperin kansakoulu?). Rakennuksen peruskorjaus valmistui kesällä 2016. Peruskorjauksen pää-ja arkkitehtisuunnittelun on toteuttanut Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy, josta rakennusta oli esittelemässä arkkitehti Timo Jeskanen.

Suorakaiteen muotoinen rakennus sijoittuu muuta maastoa korkeammalle kalliolle Roihuvuoren kaupunginosan ytimeen. Näkymät rakennuksesta ovat hyvin luonnonläheiset. Rakennus edustaa 1960-luvun teollisen aikakauden pelkistettyä betonimodernismia. Suunnittelussa arvostettiin tuolloin rationaalisuutta ja modulaarisuutta, sekä hyödynnettiin betonin monipuolisista käyttömahdollisuuksia. Vaikka betonin käyttöä on ehkä pidetty itseisarvona, on Ruusuvuori kuitenkin luonut ihmisen mittaakaavaan istuvaa, ihmistä ja luontoa lähellä olevaa arkkitehtuuria. Ruusuvuoren arkkitehtuuria täydentää Anita Lucanderin suunnittelema taide ja värimaailma. Lucanderin koulun keskusaulaan suunnittelema tekstiilitaideteos on tätä kirjoitettaessa restauroitavana.

Kouluun on tehty täydellinen peruskorjaus. Julkisivut on uusittu, ulkorakenteita korjattu, sekä lisätty talotekniikkaa vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Koska kattorakenteet pitkine jänneväleineen on olennainen osa Ruusuvuoren arkkitehtuuria, on kaapelointeja kaivettu lattiaan lasketun sisäkaton sijaan. Nykyaikaisen talotekniikan huomioinnin lisäksi rakennuksessa on pyritty huomioimaan nykyajan pedagogiikan vaatimukset.

Koulun ytimessä on molempien kerrosten korkuiset ruokasali ja liikunta/juhlasali, joiden ympärille muut tilat sijoittuvat. Kattoikkunat ja sisäseinien lasitukset yhdistettynä pitkiin kantavien rakenteiden jänneväleihin tuovat rakennukseen valoa ja avaruutta.

Finno skola och daghem

Kouvo & Partanen Architects 2002.

Finno skola

Gruvsta

Kaivoksela on Länsi-Vantaalla sijaitseva pienehkö lähinnä 1960-luvulla rakennettu alue. Alueen on rakentanut Rakennusliike Puolimatka. Asemakaava ja talojen suunnittelu on pitkälti arkkitehti Aarne Ehojoen käsialaa.

Myyrmäen ja Hämeenlinnanväylän välissä sijaitseva Kaivoksela koostuu muutamista pistetaloista ja jopa satoja metrejä pitkistä maastossa kaartelevista lamellitaloista. Nauhaikkunat ovat alueen dominoiva piirre. Pitkät lamellitalot sulautuvat nykyään pehmeästi ympäröivään puustoon. (kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi)

Siinä missä lamellitalojen parvekkeet ovat sisäänvedettyjä, on pistetaloissa ulkonevat parkekkeet.

Kaivokselan talojen rappukäytävien sisäänkäyntejä on esitelty useissa julkaisuissa. Valitettavasti monissa taloissa on kuitenkin alkuperäiset ovet ja kahvat korvattu uudemmilla. Etenkin Kaivokselan pohjoispuolen taloihin on tehty tyylittömiä modernisointeja. Tässä esimerkki alkuperäisestä ovesta ja kahvasta.

Vanhan ostoskeskuksen läheisyydessä sijaitsevan uudiskohteen sisäänkäynnissä on mukana alueelle ominaista 1960-lukuista tyyliä.

Vanha ostoskeskus edustaa tyylikästä 60-lukua, mutta alennustilassa: tyhjää tilaa ja kaljakuppiloita löytyy…

Muuttaisinko?

Plussaa:

+ onnistunut asemakaava

+ ei rumia parkkikenttiä

+ tyylikkäät talot

+ hyvät palvelut

+ monissa yhtiöissä suuret remontit tehty – joskin kylppäreitä jätetty putkiremonteissa uusimatta

+ sangen kohtuuhintainen alue pääkaupunkiseudun mittakaavassa

+ market-kokoinen lähikauppa

En varsinaisesti löytänyt heti huonoja puolia Kaivokselasta, mutta seuraavat asiat ovat hieman vielä mysteereitä:

– julkiset kulkuyhteydet

– melu: lentomelu + moottoritie

– onko ns. poliisi-tv-alue?

Pyörällä töihin

Yksi Martinlaaksossa asumisen paremmista puolista on melko kätevä pyöräilymatka töihin. Matkaa kertyy vähän reitistä riippuen 12-13 km suuntaansa. Tämä täysin liikennevaloton matka on yksi parhaista pääkaupunkiseudulla kuviteltavissa olevista työpyöräilyreiteistä.

Martinlaaksosta pääsee nopeasti pois – ensin puistotaipaleelle ja sitten Louhelan ja Kaivokselan 60-lukuisille lähiöalueille. Molemmat paikat edustavat paremmin suunniteltuja alueita Vantaalla. Käsittääkseni sekä kaavat että rakennukset on suunnitellut Aarne Ehojoki.

Molemmista paikoista myöhemmin erilliset blogit, mutta tässäpä näytettä Kaivokselasta.

Matka jatkuu Vantaanjoen vartta pitkin mm. Pitkäkosken ulkoilualueen läpi.

Matkan varrella on luonnonsuojelualueita – ja näin ollen myös energiapaikkoja.

Maaseutua Helsingissä. Taustalla näkyvä kaupunki on Vantaa.

Vanha sähköjakamo Rosendalissa.

Tänään oli poikkeuksellisesti aikaa juoda suihkun jälkeen kupillinen vihreää teetä työpäivän startiksi.

Julkisivuremontointia Martinlaaksossa

1970-luku ei välttämättä ollut arkkitehtuurin juhla-aikaa Suomessa. Etenkin pääkaupunkiseudulle piti saada asuntoja kaupunkiin muuttavalle väestölle. Paljon ja nopeasti. Vantaan Martinlaakson kerrostaloalueella kaavoituksen, asuntosuunnittelun ja rakentamisen nopeus pomppaa väistämättä silmille.

Martinlaakson kaupunkipolkuesitteessä (pdf) kerrotaan valtion asuntorahaston tukemasta peruskorjaushankkeesta vuosina 1995-99. Tänä aikana Martinlaaksoa remontoitiin todenteolla. Rakentamisen laadusta kertonee jotain se, että tuolloin talot olivat vain reilun 20 vuotta vanhoja. Remonttien laadusta kertonee puolestaan jotain se, että Martinlaaksossa tehdään taas julkisivu- ja kattokorjauksia – lvis-saneerausten lisäksi.

Jos 70-lukuista arkkitehtuuria arvostetaan nykyään vähän, niin 1990-luvulla sitä suorastaan vihattiin. Rakennusten ulkonäköä pyrittiin parantamaan liittämällä rakennuksiin 90-lukulaisia modernimpia elementtejä. Rakennusmateriaalien merkitys rakennusten mittasuhteille ja 70-luvun karu, mutta selkeä värimaailma paljolti laiminlyötiin 90-luvun remonteissa. Tuloksena oli valitettavan usein aikamoinen sekametelisoppa.

Tässä aamuiselta kuvausreissulta muutama yksityiskohtia esittelevä esimerkki enemmän ja vähemmän onnistuneista 90-luvun korjauksista.

Tässä yhtiössä julkisivukorjaus on toteutettu tiilimuurauksella. Tulos siedettävä, mutta kovin persoonaton. Porraskäytävän katos ei ehkä pahin mahdollinen. Kahvavirhe ovissa.

Julkisivut on tässä kohteessa toteutettu tyylikkäästi tiilimuurauksella. Pulpettikatto on säilytetty, samoin betoniset parvekkeet. Porrashuoneiden sisäänkäynneissä säilytetty alkuperäinen tunnelma, kuin myös porraskäytävän lampussa. Katos on ruma ja täysin turha.

Rappauksella saadaan rumat betonisaumat piiloon. Samoin rakennuksen väritys hillitty – millainenhan ollut alunperin? Järkyttävä katos ja kahvavirhe.

Alkuperäiset ovet ja kahva! Syytä käydä silmälääkärillä, jos ei huomaa mikä pomppaa…

Näin! Miellyttävä rappaus, 70-lukuisen kirkas punainen kellarinovi, siistityt betoniparvekkeet ja tummat karmit parvekeovissa ja -ikkunoissa.

Esimerkkejä hyvin raskaista muutoksista julkisivuissa, parvekkeissa ja katoissa.

Pieni pala Tapiolaa Vantaalla

Espoon Tapiola on ehdottomasti yksi suosikkialueistani. Tapiolan arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu ovat vertaansa vailla. Toistaiseksi kuitenkaan meikäläisen budjetti ei ole kuitenkaan venynyt Tapiolaan. Mutta pääkaupunkiseudulta löytyy edullisempi vaihtoehto Tapiolalle, nimittäin Vantaanpuisto!

Mutta missäpä on pääkaupunkiseudun kaikkein halvimmat neliöt? Ei – ne eivät ole missään 70-lukuisella Poliisi-TV:stä tutulla betonikolossialueella. Halvimmat kämpät löytyy Vantaanpuistosta, jossa on hyvin paljon ”tapiolamaisuutta”: maaston muotoja myötäilevä kaavoitus, puutarhamaisuus ja 60-lukuinen tasokas pelkistetty arkkitehtuuri. Eipä ihme, sillä itse Aarne Ervi on ollut suunnittelemassa tätä vuosina 1965-70 rakennettua aluetta.

Alueen keskuksena toimii aikakaudelleen tyypillinen ostoskeskus.

Ostaria lähimmän kerrostalon sisäänkäynnissä on ovet ja kahvat säilytetty. Vain roskakori ja moderni valokatkaisin rikkoo alkuperäistä tunnelmaa.

Vantaanpuistosta löytyy myös toinen, pienempi liikerakennus. Huomaa koko oven korkuiset ovenkahvat. Liiketilaa olisi vapaana – varmasti varsin kohtuulliseen hintaan.

Vantaanpuiston talonyhtiöt lienevät juuri käyneen läpi suurimmat peruskorjaukset. Joka paikassa näkyy parakkeja ja roskalavoja. Nopea vaikutelma oli, että alkuperäistä arkkitehtuuria on kunnioitettu – takuulla jonkisortin suojelussa alue on. Täältä siis saisi kohtuuhintaan remonttihuolettoman tyylikkään 60-lukuisen asunnon.

Ostarin portaiden muodon suunnitteluun on aikanaan satsattu.

Mutta alue on ikääkuin jäänyt kesken. Asukkaita ei ole tarpeeksi market-kokoisen ruokakaupan asiakkaiksi. Miksi näin on käynyt? Syy ei näy kuvista, mutta kartasta voi päätellä jotain. Viimeistään paikan päällä käydessä selviää karmea totuus: Vantaanpuiston lentomelu on valtava! En ole kolmessa kuukaudessa tottunut Martinlaakson lentomeluun, ja tämä on tuplasti pahempaa…

Epäonnistunutta kaupunkisuunnittelua Martinlaaksossa

Vantaan Martinlaakso on oppikirjaesimerkki lyhytnäköisestä ja hutiloidusta kaupunkisuunnittelusta. Martinlaakson kerrostaloaluetta alettiin rakentamaan vuonna 1968 ja Martinlaakson rata (M-juna) valmistui vuonna 1975. Suurin osa alueesta oli jo valmiina radan valmistuessa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei tulevaa rataa ole alunperin huomioitu Martinlaakson länsipuolen suunnittelussa.

Tällä hetkellä (16.5.15) asema on todella ankea haisevine betonirappusineen. Asiaan on tosin tulossa selkeä parannus, sillä varsinaisen aseman peruskorjaus/uudisrakentaminen (paikallishistoriallinen näkemykseni asiaan puuttuu) alkaa olla valmis. Veikkaisin uuden aseman avajaisia Kehäradan avajaisten yhteyteen heinäkuussa 2015. Vaikka uutta asemaa ei ole vielä avattu, on ovien ikkuna jo hajotettu.

 

Asemien lähiseudut on luonnollisesti järkevä rakentaa tiiviisti. Myös palvelukeskittymien on syytä olla hyvien (julkisten) kulkuyhteyksien varrella. Palvelut Martinlaaksossa onkin aseman vieressä – tosin radan itäpuolella sijaitseva Martinlaakson Ostari on valmistunut vasta 2011! Mutta mennäänpä ensin radan länsipuolelle, eli vuosina 1968-75 rakennetulle alueelle.

Sinänsä sympaattiset, mutta käytännössä hankalat kiviportaat herättävät kulkijassa kysymyksen: onko portaiden yläpäässä tiivistä asuin- ja liiketilarakentamista kävelyraitin varrella? Tosin portaiden yläpäässä näkyvä 90-luvulla pastellisävyin maalattu betonielementtikolossi ei hyvää lupaa…

No eipä todellakaan löydy sympaattista ostoskatua Kööpenhaminan Strøgetin tyyliin! Vaan löytyy autotie ja jättiläismäinen parkkipaikka! Rakennusten välimatkat ovat erittäin pitkiä. Alue olisi jo alunperinkin pitänyt suunnitella tiiviiksi ja mahdollisimman autottomaksi. Parkkikentät ovat todennäköisesti talonyhtiöiden ja/tai huoltoyhtiöiden omistamia ja jo pelkkä täydennysrakentamisen ehdottaminenkin voi olla hyvin vaikeaa. Nämä 90-luvulla julkisivuremontoidut 70-luvun elementtikolossit on sitten ihan oman blogauksen aihe…

Toisella puolella Laajaniityntietä on 1980-luvulla rakennettu toimistotalo, jossa on kirjastoa ja muita kaupungin palveluita. Tietenkin talon sisäänkäynnin ja aseman välissä on pari kerrosta parkkihallia ja -kantta…

 

 

 

 

 

 

Koskematonta 70-lukua Martinlaaksossa

Tällä hetkellä asun tilapäisesti Vantaan Martinlaaksossa oman Olarin asuntoni putkiremontin takia. Martinlaakso on nopeasti 1970-luvun alussa kyhätty lähiö Länsi-Vantaalla. Ero esimerkiksi Olariin on valtava niin talojen kuin kaavankin suunnittelussa – eikä suinkaan parempaan suuntaan.

Yksi Martinlaakson ominaispiirre on tyylittömästi 90-luvulla ja 2000-luvun alussa tehdyt julkisivuremontit. Asiasta jatkossa lisää, mutta nyt esitelläänkin todellinen harvinaisuus: alkuperäisessä kunnossa oleva 70-lukuinen asuintalonyhtiö.

Raiviosuonrinne 7 on Saton vuokrayhtiö ja viimeinen suuria julkisivu- ym. muutoksia kokematon talonyhtiö Martinlaaksossa – ehkä yksi viimeisistä koko Suomessa.

Yleisvaikutelma onkin todella karu:

Talosta kuitenkin löytyy hienoja 70-lukuisia yksityiskohtia, jotka on lukuisissa alueen talojen remonteissa jätetty huomioimatta tai muutettu.

Kellarin ulkosisäänkäynnin tumma laudoitus:

Porraskäytävien ulko-ovilla ei ole katosta. Yksi Martinlaakson rakennusten ominaispiirteistä onkin muuten alkuperäiseen arkkitehtuuriin täysin sopimattomat tyylittömät katokset – tästä esimerkkejä jatkossa. Huomaa kirkas punainen porraskaiteissa.

Myös ”kahvavirhe” on hyvin yleistä 70-luvun talojen remonteissa (tältä ei muuten ole säästynyt oma talonyhtiöni Olarissa). Tässä talossa on kuitenkin kauniin sininen alkuperäinen 70-luvun pleksikahva.